The Grand Tour

- Kiitos. - Hyvää iltapäivää.

Kiitos kaikille.

Kiitos.

Hei!

Hei kaikki!

Kiitos paljon.

Kiitoksia.

Tässä jaksossa:

James seisoo puistossa.

Minä panikoin kaupassa.

Ja mies koskee Richardia.

Kaikki tuo nähdään myöhemmin.

Ei nähdä.

Kylläpäs.

Mutta aloitetaan ensin tällä.

Tämä on uusi Ford GT,

ja olemme saaneet tuhansia kirjeitä, joissa kysytään samaa asiaa.

Tiedämme, että se on todella nopea,

mutta onko se nopeampi kuin lentokone?

Emme ihan tuhansia kirjeitä.

Emme niin.

Siis ei yhtään.

Emme saaneet ainuttakaan.

Mutta minua kiinnosti selvittää asia.

Joten tällä viikolla The Grand Tour lähtee New Yorkiin.

Tässä se on.

Syvällä Manhattanin betonikanjoneissa.

Nopein,

kaunein

ja kallein Fordin koskaan tekemä auto.

Joidenkin mielestä se on vain 647-hevosvoimainen kilpa-auto.

Mutta se on paljon muutakin.

Ensinnäkin se on hyvin käytännöllinen.

Siinä on takakontti, joka on Renault Clion hanskalokeron kokoinen.

Matkatavarat mahtuvat sisään helposti.

Ja toisin kuin edeltävässä GT: ssä,

siinä on ovet, jotka voi avata parkkipaikalla,

koska ne aukeavat ylös, eivätkä sivuille.

Ja sisään on mahdollista päästä, vaikka omistaisi pään.

Penkki ei kuitenkaan liiku.

Tilaa saadakseen

on siirrettävä rattia haluamaansa kohtaan,

ja sen jälkeen polkimia.

Tätä hihnaa vedetään ja...

Noin.

Onko se...

Onko se lukkiutunut?

Liikkuvien polkimien ongelma on se,

että kun painaa jarrua,

ei tiedä painaako jarrua,

vai työntääkö polkimia vain kauemmas.

Mistä tietää, että ne lukittuivat?

En tiedä.

Hermostuttavien keskustakilometrien jälkeen,

nieleskeltyäni isoa aataminomenaa,

saavuin Central Parkiin.

Se on lähtöpiste kilpailulle, josta kukaan ei ole puhunut.

Pukeutuneena kuten kuka tahansa,

kilpakumppanini oli odottamassa.

Siinä hän on, hra Hitaasti.

Huomenta.

Odota hetki.

Selvä, mikä on suunnitelma?

Selvitämme, onko nopeampaa lentää

vai ajaa täältä Kanadan rajalle.

Lentää.

Niinhän sinä sanot, mutta katsopa karttaa.

Koska et käytä autoa,

joudut lähtemään täältä Central Parkista

junalla JFK-lentoasemalle.

Sitten lennät Buffaloon,

mistä jatkat bussilla maaliin Niagaran putouksille,

missä minä olen odottamassa.

Et odota.

Tämä kulkee 347 kilometriä tunnissa.

Tiedän, mutta missä tällä välillä

saat ajaa 347 kilometriä tunnissa?

Niin, mutta sinun pitää viettää kaksi tuntia JFK: lla kosketeltavana

ja luovuttamassa hammastahnaasi.

Lisäksi sinulla on haitta.

Mikä haitta?

Tuolla se on!

- Oikeasti? - Kyllä.

Luulin, että hän on sairaalassa.

Toivoit, että hän olisi. Mutta ei ole!

Hän tuli tänne asti.

Hän halusi takaisin töihin.

Olen siis omaishoitaja?

Niinkö?

Niin. Huomenta, Hammond.

Huomenta. Kuinka voitte?

Todella hyvin.

Tiedäthän, että tämä on kilpa-auto?

Kyllä, paitsi siinä on suuntavilkut

ja peruutuspeili ja valot.

Se suunniteltiin kilpa-ajoon,

ja tiedät, etteivät kilpa-autot ikinä toimi tiellä.

Kun olet ollut tässä tunnin, pelkäät kuolevasi.

Kahden tunnin jälkeen pelkäät, että et kuolekaan.

Aloitetaanko vain?

- Valmiina? - Kyllä.

Mitä tuo oli?

Ei mitään.

Näytti hienolta.

Se meni taas ylös.

Se oli V-Max-moodi.

No niin, valmiina,

paikoillanne...

Kyllä.

Hep.

Hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia, eihän?

On, jos vain seisot siinä. Ala tulla.

Tännepäin, mennään.

Lähdemme nyt puistosta.

Hyvä.

Vauhtia, Hammond.

Hyvää tiimityötä.

Vauhtia.

Oli mukava palata.

Koska kyseessä on kilpailu auton ja julkisen liikenteen välillä,

käytämme kahta metroa,

junaa JFK-lentoasemalle,

lentokonetta Buffaloon

ja sitten kahta bussia päästäksemme maaliin Niagaran putouksille.

Clarksonin on sillä välin ajettava 675 kilometriä

New Yorkin osavaltion laidalta toiselle.

Jes! Vihreät valot 89th Streetillä!

Vihreät 90th Streetillä.

Paahdamme eteenpäin.

- Tuolla on portaita. - Voi luoja.

Pärjäätkö?

Kyllä!

Niitä on lisää.

Aloita.

Englanti.

Nopea metrolippu.

- Käteinen. - Kukaan ei selosta

ostaessaan metrolippua, se vain ostetaan.

Lopulta jouduin punaisiin valoihin.

Mutta se ei haitannut, sillä minun piti soittaa tärkeä puhelu.

Hyvää huomenta. Kiitos soitostasi JetBluelle, kuinka voin auttaa?

Huomenta, täällä Jeremy Clarkson.

Teillä on varaus James Maylle ja Richard Hammondille

tämän aamun lennolle JFK:lta Buffaloon.

Toki, onko sinulla heidän varausnumeronsa

ja voitko tavata heidän sukunimensä?

Minulla ei ole varausnumeroa, mutta voin kertoa,

että heille varattiin vahingossa liput bisnesluokasta.

Se ei ole yhtiömme käytäntö,

joten voisitteko siirtää heidät turistiluokkaan?

Totta kai, hetkinen.

Teen muutoksen heidän varaukseensa,

ja lähetämme teille sähköpostivahvistuksen.

Voinko vielä olla avuksi?

Ette. Kiitos paljon.

Olen vauhdissa tänä aamuna.

Kuten maailman huonoin omaishoitajakin.

Vauhtia!

Kun maailman kömpelöin kuski juuttui porttiin,

aloin tottua hirviöön, joka kuljetti minua Manhattanin halki.

Omistin aikoinaan vanhan Ford GT:n,

ja se oli joka tavalla loistava auto,

lukuun ottamatta sitä, että se oli jalkapallokentän kokoinen,

ja löin itseni pökerryksiin aina oven sulkiessani,

enkä nähnyt mitään risteyksissä.

Ja siinä oli niin pieni bensatankki,

että sillä pystyi ajamaan noin kuusi metriä tankkausten välissä.

Tämä uusi versio on täysin eri tapaus.

Se on omistamaani pidempi ja leveämpi, ja ulos on vaikeampi nähdä.

Ja ihmeellistä kyllä, bensatankki on entistäkin pienempi.

Siihen mahtuu 45 litraa.

Se tarkoittaa tässä 675 kilometrin kilpailussa,

että minun on tankattava

kahdesti.

Autossa on myös kovin ajettavuus, jonka olen tavannut.

Tiedän, että New Yorkin kadut ovat kamalia, mutta tämä on jäykkä.

Jäykempi kuin Ron Jeremy.

Sillä välin...

Meidän metromme.

Ellen pyöri portaita alas,

en pääse tämän kovempaa.

Ajattelinkin, että myöhästyisimme.

Minä olin jo lähdössä Manhattanilta.

Selvä, täytyy ylittää George Washington Bridge.

Suuntana New Jersey.

Ärsyttävää kyllä, nopea etenemiseni

pysähtyi pian tietöihin.

Liikenne on ruuhkaisempaa kuin olin ajatellut.

Vauhtia!

Vammaispaikka.

James.

Ei mitään, älä huoli.

- Mitä? - Ei mitään.

Se tarkoittaa molempia.

Ei vain tätä paikkaa.

Tulkaa katsomaan vammatonta miestä, joka istuu vammaispaikalla.

Täällä ei ole muita vammaisia.

Oloni paranisi, jos voisin istua paikalla,

joka on varattu minulle.

- Se on varattu vammaisille, ei... - Kuten minulle!