The first 200 lines.
Sarja perustuu tositapahtumiin.
Jotkin tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteellisia tai jätetty pois.
Osa henkilöiden nimistä on muutettu.
Tukholma, 1997.
Väki kävi kaupunkifestivaaleilla.
Robinson pyöri parhaaseen katseluaikaan.
Hanaviinit tulivat myyntiin, ja nuuskaa käyttivät vain miehet.
Joku saattaa tuumia, että ennen kaikki oli paremmin. Enpä tiedä.
En aio kuitenkaan kertoa siitä, -
vaan miten yhdeltä Ruotsin isoimmista sijoitusyhtiöistä -
vietiin satoja miljoonia kruunuja.
Yhtiö oli nimeltään Trustor.
Trustorin pääomistaja oli tämä herrasmies, Jan Åke Hagby.
Ahne kaveri.
Lisäksi oli mies, joka havitteli Hagbyn osakkeita.
Joachim Posener.
Johtaja. - Hän oli kuitenkin varaton.
Posener oli istunut neljä vuotta törkeästä talouspetoksesta.
Siitä huolimatta hän aikoi nousta liike-elämän huipulle.
Ja tällä kertaa hän tekisi kaiken oikein, -
eikä jäisi kiinni.
No niin, hintit. Yksi, kaksi, kolme, neljä.
Kun on lusinut neljä vuotta, ansaitsee kunnon vastaanoton.
Antaa kuulua: "Jee!" - Jee!
Thomas Jisander on Posenerin serkku.
Tyypillinen Göteborgin kermaperse.
Hänen isänsä teki konkurssin, kun Jisander oli lukiossa.
Rikkaista kavereistaan poiketen hän tiesi, että rahat voi menettää.
He muuttivat rumaan vuokrataloon, jossa on luhtikäytävä!
Tänään pitää kiirettä, Jocke. Saat kokea vapauden huumaa.
Kävellään autolle päin.
Miltä tuntuu? - Aika hyvältä.
Älä nyt hermostu, mutta suunnitelmat muuttuivat.
Fitzgeraldin paskiainen häipyi.
Mitä? - Käskin olla hermostumatta.
Peter puhui eräälle toiselle, joka... - Hetkinen.
Minun selkäni takanako? - Vankilaan on vaikea pitää yhteyttä.
Ei hän voi improvisoida, kun olen laatinut suunnitelman.
Peter kertoo lisää illalla. Kaikki menee hienosti, usko pois.
Astele limusiiniin. Tankki on täynnä. Kuohuvaa.
Ei onnistu. Menen vanhempien luo syömään.
Etkä mene. - Kyllä. Nähdään illalla.
Kiitos. - Kiitos, pojat.
Herkullista.
Muistatteko, miksi Florian kutsui tätä pienenä?
Hän ei osannut sanoa "burgundi", joten siitä tuli "pulipumpan pata".
Pulipumpan pata... Siksi tein sitä.
Minulla oli ikävä sinua. - Samoin.
Toivomme, että kannat vastuusi vanhempana -
sekä Helenan että Florianin vuoksi.
Haluathan olla yhteydessä poikaasi?
Tietenkin haluan, äiti. - Hyvä.
Tapasimme Gabriel Klangin Sara Friedmanin bat mitsva -juhlassa.
Hän etsii toimitusjohtajan avustajaa. - Vai niin.
Kiitos, kun saan asua täällä, mutta kaikkea ei tarvitse järjestää.
En etsi töitä. Minulla on pari ideaa. - Ei mitään uusia ideoita nyt.
Viihtyisit varmasti Gabrielin assistenttina.
Eläisit ihan tavallista, rehellistä työelämää.
Siinä ei ole mitään vikaa.
Käy edes lounaalla Gabrielin kanssa.
Ilman muuta.
Posener oli jo suunnitellut uuden keikan. Vankilassa.
Kaksi tuntia aikaa, kuten aina.
Hän otti serkkunsa mukaan ajoissa.
Ei Jisander ollut mikään bisnesnero.
Päinvastoin. Hän oli insinööri, mutta hänen omatuntonsa oli...
No, tiedättehän.
Eikä Posenerilla ei ollut muitakaan.
Löysin yrityksen.
Trustor. Se on sijoitusyhtiö, joka on listautunut pörssiin.
Pääomistaja on halukas myymään. Jan Åke Hagby.
Hän omistaa 17 % osakkeista, -
mutta ne ovat A-osakkeita, joten hän hallitsee äänistä 51 %.
A-osakkeita hyvinkin.
Jos ostamme Hagbyn osakkeet, saamme yhtiön hallintaamme.
Ostammeko Trustorin? - Joo.
Paljonko se maksaa? - Ehkä 200 - 250 miljoonaa.
Halpaa kuin makkara.
Pieni pulma. Meillä ei ole rahaa.
Lontoossa oli mahtavaa asua.
Rankat työt ja rankat huvit, ja se kaikki urheilun huuma!
Jalkapalloa, krikettiä ja Ascotin laukkakilpailut.
Oletteko käyneet siellä? - Emme.
Sinne pitää mennä. Mahtava meininki!
Kaikki ovat siellä. Kuninkaalliset, julkkikset ja jopa meikäläinen.
Sitä istuu viisi päivää kittaamassa samppanjaa ja katselee laukkakisaa.
Ja laukka vasta on jännää.
Täältä hän saapuu, suoraan Asptunan vankilasta: Jocke Posener!
Siinä hän on! - Hauska nähdä.
Siinä hän nyt on.
Istu alas. Olemme järjestäneet tällaisen pienen noutopöydän.
Juo niin paljon kuin jaksat.
Tässä on Peter Mattson, Jisanderin paras koulukaveri.
Jos Jisander oli porukan hurmuri, Mattson oli nörtti, -
mutta hän oli myös rikkain.
Mattsonin perhe omisti mausteyrityksen, -
joka rikastui 90-luvulla texmex-ruoalla, -
kun kerran heille tarjottiin... Niin.
Tacoja. Hemmetin hyvää!
Näitä syödään joka perjantai. - Kippis!
Kippis!
Mitäs täältä oikein löytyy?
Ihan kuin jouluaattona!
Breitling Chronomat UTC Tachymeter.
Aika tyylikäs, eikö? - Avaatko nyt minun, Jocke?
24 karaatin kullirengas. Se ei ole käytetty, takaan sen.
Minultakin löytyy, jos kiinnostaa.
Mitä sanoit? Mistä te puhutte? - Mikropeniksestäni.
Valmistelen häntä siihen. Vitsi, vitsi.
Rahan lisäksi Mattsonilla oli laaja verkosto finanssialalla.
Tarvitsemme...
Otatko veitsen mukaan suihkuun mennessäsi?
Olen kuullut ikäviä tarinoita. - "Ei, Putte."
"Svartenbrand, älä!"
Voinko jatkaa?
Kiitos.
Tarvitsemme jonkun esittämään Hagbyn osakkeiden ostajaa.
Kuka on todellinen ostaja?
Pari sijoittajaa, jotka eivät halua julkisuutta.
Sinä tunnet Lontoon finanssipiirit. Siellähän on kaikenlaisia hurjapäitä.
Kuka olisi sopiva?
Edward Fitzgerald.
Hän puhuu kenet tahansa pyörryksiin, eikä kysele turhia kysymyksiä.
Se löytämäsi engelsmanni... Meidän pitää puhua hänestä.
Tottahan toki. Minä tulen. - Nyt!
Yritän selvittää, mitä se tarkoittaa. - Sandra.
Katso tätä kaunokaista. Tämä ei ollut ilmainen!
Tiedoksenne, että Putte ja Jocke ovat varsinaisia kultapoikia.
Meillä on hyvät bisnekset meneillään.
Oletko sinäkin liikemies? - Jo vain.
Ei se ole niin hohdokasta. Hän myy ISO-sertifikaatteja.
Sama se, mitä minä myyn, mutta jatkanko tätä loppuikäni?
Olen kuin hai. Kuolen, jos liike lakkaa.
Tiesittekö siitä? Niin se menee. - Thomas, kokous!
Minun täytyy lähteä kokoukseen. - Ala tulla. Thomas!
Ota kolme.
Uusi tyyppi on lordi Moyne. Hän on täydellinen valinta.
Oikea nimi on Jonathan Guinness, kuten olut.
Äijä on varaton, joten hän voisi... - Silloin häntä ei uskota ostajaksi.
Kuka hitto sen tajuaisi? Ruotsissa kukaan ei tunne häntä.
Äijän nimi on Guinness. Hän on ylähuoneen jäsen ja lordi.
Väki on saman tien polvillaan imemässä hänen munaansa.
Jos Hagby haluaa myydä osakkeet, -
ja brittilordi sikarikkaasta suvusta haluaa ostaa ne hyvään hintaan, -
miksi Hagby epäröisi?
Myy hänet uutena Richard Bransonina, jolla on tukenaan olutimperiumi.
Hyvä on. Otetaan Moyne.
Otamme Moynen.
Lähden kotiin. Nähdään huomenna.
Mihin sinulla on kiire? Tätä on odotettu neljä vuotta.
Menikö eilen myöhään? - Vähän.
Minun pitää vastata.
Joe Falk. - Michael Eliasson Penser Corporate Financelta.
Olitte tavoitellut minua.
Ymmärtääkseni edustatte Jan Åke Hagbya ja etsitte -
ostajia Trustorin osakkeille.
Pitää paikkansa. - Hyvä.
Olen toimitusjohtajana eräässä konsulttiyhtiössä -
ja edustan englantilaista miestä, joka on kiinnostunut ostamisesta.
Hän on Jonathan Guinness, Guinnessin suvun perillinen.
Lordi Moyne, ylähuoneen jäsen ja hyvin vaikutusvaltainen mies.
Neuvottelut ovat jo pitkällä muiden kanssa.
Lordi Moyne haluaa päästä Pohjoismaiden markkinoille.
Tällaista tilaisuutta ei kannata jättää väliin.
Hän on kuin uusi Richard Branson, jolla on olutimperiumi tukenaan.
Voin järjestää tapaamisen lordi Moynelle ja Hagbylle, mutta...
Onnistuisiko se jo tänä iltana? - Tänäänkö?
Ehdottomasti. Tänä iltana sopii mainiosti.
Laitanko aamupalan pois?
Minulla on vähän kiireitä, mutta konsulttini hoitavat asian.
Palataan yksityiskohtiin myöhemmin.
Joachim. - Niin. Aivan, hei sitten.
Hei.
Laitanko aamupalan pois?
Anteeksi, äiti. Laita vain.
Soitan vielä yhden puhelun. - Selvä.
Hetkinen. Järjestikö Posener tapaamisen sijoituspankkiin -
väittämällä olevansa Joe Falk ja edustavansa lordi Moynea?
EI TAPAAMISIA JOE FALKILLE
Onpa outoa.
Kyllä hän järjesti.
Vuonna 1997 kaikki tiedot eivät olleet yhden klikkauksen päässä.
Haloo. - Moyne pitää lennättää tänne. Nyt.
Nytkö? - Tapaaminen on illalla.
Hoidan sen.
Joachim. Gabriel ehtii kanssasi lounaalle jo tänään.
Etkö tosiaan halua mitään?
Ei, kiitos. - Pastaa tai piirakkaa voi lämmittää.
Kiitos, mutta olen ihan täynnä.
No niin, Jocke.
Olet vapaa mies, joka on sovittanut tekonsa. - Sepä se.
Kun on kärsinyt tuomionsa, saa uuden mahdollisuuden.
Niin olen aina ajatellut.
Kuulit ilmeisesti vanhemmiltasi, että etsin johdon assistenttia.
Aivan niin. - Hyvä.
Ehket kuitenkaan tiedä, mitä teemme täällä Pro Pri:ssä.
Edustamme useita edullisia lasten tuotemerkkejä.
Aivan.
Pro Pri tarkoittaa ammattimaista ja hintansa arvoista.
Pro Pri. Ammattimaista, hintansa arvoista.
No comments yet. Be the first to leave one.