Marty, Life Is Short

On tapaninpäivä.

Ja tänään on tosi kaunis päivä...

aurinkoisessa Kaliforniassa.

Heippa, Nancy. Hyvää tapaninpäivää. -Hei, kulta.

Hei, joku on ovella!

Se on Tom!

Hyvää joulua! -Hyvänen aika! Hyvää joulua!

Mistelinoksa.

Missä? -Tässä.

Monesko joulu tämä on? Vuodesta -72 vuoteen -92, eli 20 vuotta.

Ohhoh! -Onko liian kirkas?

Ei sinun rypyillesi.

Ja tässä ovat Dave Thomas ja Harrison Thomas.

Hän peittää korvansa. Miksiköhän?

Johtuisiko sinusta?

Olit ihana Yksin kotona -leffassa!

Steve, mitäpä kuuluu?

Täällä on tosi hauskaa, Marty. Ihan totta.

Kerron jotain Martysta.

Kuvitellaan, että pidät illalliskutsut ja kutsut niihin Martyn.

Sitten käy ilmi, ettei Marty pääsekään.

Perut juhlat.

Katsokaa Martya.

ELÄMÄ ON LYHYT, MARTIN SHORT

Tästä tulee takuulla yhtä panettelua, jota en kyllä mainosta.

Hupaisaa, kun pitää esittää, ettemme muka tunne toisiamme.

Ei toki. Koko homma perustuu siihen, että tunnemme.

Niinkö? -Ollaan juteltu tuhansia kertoja.

Olemme syöneet Larryn kanssa varmaan miljoona päivällistä.

Miljoona lounasta. -Niin.

Miljoona intohimoista lounasta.

Tämä on vain jatkoa keskustelulle.

Näin on.

Tällä alalla edetään perinteisesti tiettyä urapolkua.

TV, elokuvat, sitten Broadway, oma spesiaali,

tosi-tv-juontaja, varainkeruu, show & dinner,

Palm Springs -revyy, ja sitten tämä show.

Ei minusta odotettu mitään tähteä.

Ei ollut mitään yhtä hetkeä tyyliin: "Äiti, nyt se tapahtui!"

Ei mitään sellaista.

Mutta asuntolaina piti maksaa.

Oli lapsia.

Minulla oli maailman paras ammatti. Olin pahuksen onnekas.

Miten ura jatkuisi vastakin?

Miksi minulla on tämä veitsi?

Työskentelen komedian parissa.

Ja se on tietyntyyppistä komediaa.

Täältä tulee Jack-setä. Ampukaa minut!

Se painottuu sketseihin ja hahmoihin.

Ei paljon vitsejä. Niitä ei ole paljon käsikirjoituksissani.

Minuun pitää vain luottaa.

Herra Bonks, teen tätä rakkaudesta. Luottakaa minuun.

Pidän työstäni vähiten silloin,

kun teen jotain, mihin sadat muutkin pystyvät.

Se tuntuu ajan tuhlaukselta.

Kun teen epätavallista pientä taidettani,

joka ei ehkä ole hyvää, mutta omanlaistaan,

olen hyvin onnellinen.

Bileet alkakoot!

Hahmot, joita hän on esittänyt,

eivät ole pelkkiä parodioita.

On itse asiassa hyvin vaikeaa tehdä omituisesta hahmosta todellinen.

Tässä.

Sen hän osaa.

Ja mistä tämä kirja kertookaan?

HITTO VIE, HERRA ISUKKI

Se on eräänlainen rakkauskirje,

jonka rivien väliin on kiedottu pikkiriikkisen vihaa, jos näin voi sanoa.

Se on kuin näkisi parhaan ystävänsä,

joka on myös maailman omituisin ihminen.

Miten hahmo edistyy? -Hullu Hatuntekijäkö? Hyvin.

En ole vielä keksinyt. Ehkä hän puhuu hassusti englantia.

Heippatihei! Onkos mansikoita vielä, Dormy?

Entä halkaistuja voileipiä? Minä sitten tykkään niistä.

Ehkä tuollainen. -Hauska sössötys.

Okei. Nukuin pommiin!

Niin mitä? -Nukuin pommiin!

Nukuit pommiin.

Onkos sitä ruokaa vielä, Dormy?

Onko voileipiä tai mansikoita?

Mansikat ovat sitten ihania.

Sitä ei edes tajua, miten paljon vie energiaa -

tehdä sitä, mitä hän tekee.

Hän ei ole uuvuttanut itseään vatvomalla päätöksiään -

tai murehtimalla, tekikö väärän valinnan.

Miten paljon enemmän aikaa kaikilla olisikaan ilman sellaista vatvomista?

Minulla olisi 23 tuntia enemmän aikaa.

Huhheijaa! Kuka siis olitkaan?

Menetkös siitä!

En puheistasi piittaa!

Ja nyt...

Taivas, aivan kamala. Mutta tuo kohtaus on fantastinen.

Ron-Ron, kirjaa tämä ylös. Minusta sitä tarinaa ei kannata aloittaa...

Jos se lohduttaa, saat olla hätäyhteyshenkilöni, jos keikahdan.

Voimme käydä yhdessä paksusuolen tähystyksissä.

Heippa. Mitä kuuluu?

En huomannutkaan, että minua kuvattiin. Tämä on tosi outoa.

En ole tottunut kuvattavaksi. Olen vähän ujo.

Huomenta, sir. -Huomenta!

Sanoisin, että noin 80 prosenttia tekemisistäni on ollut epäonnistuneita.

Minusta se on aika hyvä suhde.

Showbisnes vaatii lahjoja, tuuria ja sinnikkyyttä.

Mutta vaikka olisi lahjoja ja sinnikkyyttä, ja kestää kolhutkin,

ei voi menestyä, jos ei ole rohkeutta epäonnistua.

Nyt kuvauspaikalle. -Selvä.

Hei! -Hei!

Voinko tulla hautajaisiin? -Toki.

Voi taivas, kyllä. Tarvitsemme sinua.

Olet Mabel. Täydellinen lisuke Charles–Oliver-voileipään.

Ilman sinua olemme kaksi kuivaa korppua. -Juuri niin. Tule!

Sen kohtauksen me jo osaamme.

Joo.

Alkaa olla tosi varma olo loppukauden repliikkien osalta.

Menen pukeutumaan.

Nähdään. -Heippa.

Päästit heidät sisään.

Hei, tuohan on Ron Howard!

Voi pojat.

Nyt se lysti vasta alkaa.

Muutama tiukka kysymys sinulle.

Selvä.

Miksi? Miksi jatkat itsesi piiskaamista?

En tiedä. Ehkä tykkään vain kuulla, kun saan aplodit.

Minulla on eri kysymys. -Niin.

Miksi vielä jatkat?

Jos on kerta "lahjakas", minusta on tärkeää,

että jakaa sen lahjan ihmisten kanssa. Kuten vaikka sinun kanssasi.

Olemme siitä ikuisesti kiitollisia. -Tiedän.

Oletko ikinä ajatellut, mitä tuli tehtyä?

Tämä tässä on Whitton Road.

Kukahan tuo nainen on?

Tuolla oli makuuhuoneeni.

En voi sanoa, että komedia olisi ollut minulle keino käsitellä jotain tuskaa.

Päinvastoin. Se kumpusi elämästäni. Kaikki perheessäni olivat hauskoja.

Olin viidestä lapsesta nuorin. Ikäeroa seuraavaan oli viisi vuotta.

Sain aivan valtavasti huomiota ja rakkautta.

Kaikki kehuivat minua niin hauskaksi ja mahtavaksi koko elämäni ajan,

että jotenkin vain tupsahdin teini-ikään ilman huolen häivääkään.

Vaikka näytin varmaan aivan urpolta finneineni,

menin polleana pyytämään jotain tyttöä treffeille.

Jos hän ei pyytänyt minua tai lähtenyt treffeille,

olin aidosti ihmeissäni, että onpa omituinen tyyppi.

Olen hyötynyt perheeni menestyksestä.

Veljeni Michael on voittanut monta Emmy- ja Golden Globe -palkintoa.

Hän on ollut mukana SCTV:ssä, MADtv:ssä ja Schitt's Creekissä.

Meitä kannustettiin siihen, että saamme kaikki nauramaan.

Siihen perheessämme kannustettiin. -Totta.

Jos sai jonkun nauramaan, vaikka joku saattoi vähän loukkaantua...

Siinä sivussa.

Isä oli kanadalaisen teräsyhtiön myyntipäällikkö, johtavassa asemassa.

Huippuhauska mies, jolla oli sarkastinen huumorintaju.

Lievä irlantilaiskorostus, tuli tänne 21-vuotiaana.

"Terve, Marty."

Hän oli vähän hankala tapaus, eikö ollutkin?

Kyllä.

Hän joi giniä silloin tällöin.

Niin. -Tai siis totta puhuen koko ajan.

Hän osasi olla pisteliäs, mutta se oli hyväntahtoista.

Poikani Marty...

Hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia -

kehittyä laulajaksi.

Mutta se kiinnosti häntä, se oli tärkeää.

Se, jolla on persoonallinen ääni, muistetaan.

Marty oli aivan huikean lahjakas.

Hän alkoi tehdä komediaa varmaan jo viisivuotiaana.

Hän kertoi vitsejä, esitti sketsejä ja lauloi koko ajan.

Pidit esityksiä ullakolla, eikö niin?

Kyllä, Martin Short Show'ta.

Se tuli tiistaisin klo 20.30 ja kilpaili Andy Williamsin ohjelman kanssa.

Kirjoitin muka käsikirjoituksia. "Marty laulaa. Nyt Martyn vieraat ovat..."

Esiinnyin ja olin loistava. Sitten joku käski syömään,

ja jatkoimme myöhemmin.

SHORTIN PERHEEN NAUHOITUKSIA

Kiitos, kultaseni! Broadway, Broadway, Broadway...

Muut pelasivat lätkää, minä olin ullakolla.

Niin olit.

Ihmiset vastustivat Vietnamin sotaa, hän veti Sinatraa.

Marty teki jo silloin samaa, mitä tekee nyt.

Tässä tulee sadan miljoonan dollarin mies, paras ystäväni Eugene Levy.

Eugene Leevy.

Levy. -Ihan sama. Istu vain.

Katsokaa nyt noita. Luulisi, että he ovat tunteneet vuosikausia.

Hän on vanhin ja rakkain ystäväni.

Olimme kämppiksiäkin tovin.

Seurustelimmekin hetken, mutta...

Niin.

Olet kanadalainen. Onko se ollut taakka?

Ei suinkaan.

Ymmärrätkö minua? Pitääkö puhua hitaammin?

Puhumme samaa kieltä.

Minne te menette, kun haluatte irti arjesta?

Rajalleko tuijottamaan haaveillen kaukaisuuteen?

Marty on paras ystäväni.

On paras ystäväsi. -Niin.

ERIKOINEN PARIVALJAKKO BURLINGTONISSA

Tapasin Martyn vuonna 1970 McMasterin yliopistossa.

Hän näyttää näyttelijältä,

joka yrittää epätoivoisesti saada vakavia rooleja.

Niin näyttää.

Aloitin lääketieteen opinnot ja vaihdoin sosiaalityöhön,