Demigod

Tule esiin, lapseni. Älä pelkää meitä. Tahdomme vain auttaa sinua.

Auttaa lievittämään tuskaasi.

Haistan sinut. Sisarenikin haistaa.

Lapsi, ole kiltti.

Hei, lapseni.

Tule esiin ja tee meidät ylpeiksi.

Grimur!

Et voi paeta häntä.

Se on kohtalosi.

Minä pyydän... Minä pyydän...

Auttakaa minua!

Elämä alkaa kivussa.

Kipu on välttämätöntä.

Hän tulee.

Iloitse!

Sinä olet siunattu.

Pyydän, auttakaa minua.

Schwarzwald Saksa

Robin!

Robin!

Robin.

Kulta, herätys.

Taidamme olla pian perillä... ehkä.

Kauanko minä nukuin? -Pari tuntia.

-Metsä näyttää samanlaiselta kuin edellinen. -Se on sama metsä. 181 000 km²

-Eräs kylän asukas sanoi sen. Sanoi myös, miten vanha se on. Haluatko tietää

Pirun vanha? -Niin, ja lisää siihen tuhat vuotta.

Taidamme olla eksyneet. n mukaan emme ole.

Ainakaan ennen kuin kadotimme signaalin.

Voisimme kysyä tuolta.

Okei, GPS näyttää oikein. Emme ole eksyneet.

Tuo siis kertoo, että emme ole eksyneet?

Eikö isoisä Karl varmasti ollut sarjamurhaaja?

Oletko kunnossa? -Olen. Huippaa vain vähän.

Aikaerorasitusta? -Niin, inhoan yhä lentämistä.

Haen laukut. -Okei.

Koska näit hänet viimeksi? -Päivänä, jolloin lähdimme.

Silloinko isäsi ja hän riitaantuivat? -Jotain sellaista.

Melkoinen pyssy. Se on varmaan arvokas.

Hän hakkaisi sinut sen koskemisesta. -Oliko hän tarkka antiikkiesineistään?

Tuo oli hänen lempiesineensä.

Kuinka voit muistaa sellaisen? -Minä vain muistan.

Hänellä oli se aina mukanaan, kun hän kertoi tarinoitaan.

Se oli kuin rekvisiitta.

-Se oli lahja toiselta metsästäjältä. -Mitä he metsästivät

Kaikkea

Onko tuo hän? -On. Isoisä Karl ja minä.

Näytätpä iloiselta. Mikä tuo on? -Niin mikä?

Oletko sinä piirtänyt tämän? Oletko sinä tuossa?

Käväisen kävelyllä.

Isoisä siis teurasti liudan pupuja ennen aivohalvaustaan.

Minun olisi pitänyt osata odottaa sitä. Luoja, mikä löyhkä.

Isä miettii yhä, miksi äiti sekosi.

Minä hoidan sen. Repussani on inkivääripurkkaa.

Kiitos.

Levätkää rauhassa, kaverit.

Puput on haudattu. Toivottavasti Karl ei jättänyt kuolleita norsuja tänne.

En menisi siitä takuuseen. -Ällöttävää. En pidä hänestä enää.

En tiedä, pidinkö hänestä koskaan.

Tervetuloa perheeseen.

Kun olin pieni, pidin tätä paikkaa paratiisina.

Jopa äidin lähdettyä. Puut, ilma, eläimiä kaikkialla.

Olen aina tuntenut kuuluvani tänne.

Se tuntuu ilmapiirissä.

-Vaatteet haisevat jo kuolemalta. -Se hoituu helposti. Riisutaan paitasi

Pysy siinä

Kuka sinä olet? Mitä teet täällä?

Valitan, ei saksaa.

Amerikkalainen?

Kyllä, amerikkalainen. Englantia.

Puhun englantia.

Onneksesi minäkin puhun. Toistan kysymyksen.

Mitä teet täällä? -Vierailija. Olemme käymässä.

Karlin perhettä?

Kyllä.

Olen hänen pojantyttärensä. -Niinpä tietysti.

Pikku lintu. -Nimeni on Robin.

Minä olen Arthur. Arthur Fuchs.

Viskiä? -Ei, me emme juo.

Tai juomme kyllä... mutta...

Toivoinkin, että kieltäytyisitte, mutta oli pakko tarjota. Niin me teemme.

Ja sinä olet? -Leo.

Ihme, ettet tervehtinyt kyynärpäällä.

Leijona ja pikku lintu. Outo yhdistelmä.

-Isä! -Ei korvista, Amalia. Muistatko

-Anteeksi, isä. Keitä he ovat

Karlin ystäviä. -Karlin? Sen, joka kuoli?

Niin.

Tämä on tyttäreni Amalia. Hänen englantinsa ei ole kovin hyvä.

Hei, Amalia. Hieno jänis. -Isäni on hyvä, eikö?

Eikö täällä syödä kuin jäniksiä?

Tunsitko Karlin? -Tunsin.

Hän oli hyvä ampuja.

Melkein yhtä hyvä kuin minä.

Amalia! Hae saalis.

Tapat siis paljon eläimiä?

En tähän aikaan vuodesta.

Metsä voi olla...

...epäystävällinen.

Millä tavalla? -Etkö tiedä tarinoita?

Mitä tarinoita? -Sanotaan, että metsässä kummittelee.

Niinkö? Siksi siis piirustus sinusta ja hirviöstä.

Mitä Karl kertoi sinulle? -Isoisä kertoi paljon asioita.

Hölmöjä tarinoita hirviöistä, keijuista ja maagisista olennoista metsässä.

-Tein hänelle piirustuksen ennen lähtöäni. Ei sen kummempaa

-Ihmiset sanovat aina niin, kun eivät halua puhua

Jäger Waldissa ei ole kyse saduista.

Jäger Wald? -Metsästäjien metsä.

Keväällä riista on runsasta. Talvella sitä ei juurikaan ole.

Keräämme minkä voimme, kun voimme. -Kutsumme sitä varmuusvarastoinniksi.

Pian kaikki uroshirvet, karhut, linnut, jopa jänikset ovat poissa.

Jäljellä ei ole edes jalanjälkiä. Ja silloin puhutaan vain eläimistä.

Mitä muuta on?

Ihmiset? Katoaako täällä ihmisiä?

Monia. Miehiä, naisia, leikkiviä lapsia, kokonaisia perheitä.

Aivan kuin metsä nielisi heidät.

Mitä tarkoitat?

Yksi mies selvisi hengissä.

Hän katosi viikoiksi.

Ja sitten eräänä päivänä hän käveli ulos metsästä.

Onnekasta. -Hän oli veren peitossa, mutta ei haavoja.

Hän houri kuin hullu sarvipäisestä demonista -

ja kuoleman majasta.

Hän kuoli sokkiin sairaalassa.

-Hyvin ammuttu, isä. -Hyvin tehty, tyttö

Mitä hänelle oikeasti tapahtui

Hän ei saanut pyyhittyä näkyä mielestään.

Jotkut kutsuvat häntä Cernunnokseksi. Eläinten ja villien paikkojen herraksi.

Suureksi Metsästäjäksi. -Niin miksi?

Yksi isoisän kertomista tarinoista, kun hän oli juonut liikaa viskiä.

Talvipäivänseisauksen tullessa alkaa suuri metsästys nuolilla, miekoilla ja veitsillä.

Ylivertainen metsästäjä kuluttaa elämänsä.

Hän on koskemattoman luonnon herra, sivistymättömän maailman.

Hän on ihminen, eläin ja jumala yhtä aikaa.

Hän on milloin tahansa herra... ja sitä ennen.

Ennen mitä?

Ennen kuin ihminen alkoi tuhota maailmaa.

Meidän pitää lähteä.

Osanottoni. Karl oli ystävä.

Hölmö, mutta ystävä.

Yö tulee tappamaan päivän. Nukkukaa hyvin.

Älkääkä menkö ulos pimeän tultua.

No... tekeekö mielesi yölliselle piknikille?

Ei. Ei lähellekään. Mennään takaisin sisälle.

-Joskus sinä tiedät täsmälleen, mitä minä tarvitsen

Artist Vodka Martini

Verovapaata, muuten.

Haluatko humaltua ja muhinoida? -Annas kun mietin.

Tuota... kyllä.

Ylivertaista. -Pehmeää. Aivan kuin minä.

Aina.

Katso tätä paikkaa. Mitä me teemme kaikille tavaroille?

Osan täytyy olla jonkin arvoista.

Voimme säästää jotkin niistä muistona hänestä.

Niin, olet kai oikeassa. Niinhän pitäisi tehdä.

Muistaa ihmisiä.

Miksi edes tulimme tänne? -Koska hän jätti sinulle kaiken.

Sinun täytyi merkitä hänelle jotain.

Ja me tarvitsemme seikkailun.

Onhan tämä ainakin sitä, eikö niin?

Olemme nyt täällä hänen talossaan, -

superkarmeassa, mutta aika romanttisessa metsässä.

Ja syömme tätä kirpeää ja todella herkullista saksalaista makkaraa.

Nautitaan siitä.

-Muistan hänen puhuneen, että olemme tarunomaisten metsästäjien suku

-Se oli ollut kutsumuksemme satojen vuosien ajan

Siitä lähtien, kun kaukainen esi-isäni sai jousen ja nuolen.

Hän metsästi ja antoi saalista ihmisille. Olimme elättäjiä.

Hän vei minut kävelyille ja kertoi tarinoita -

villeistä ihmisistä, loitsuista ja jumalista metsässä.

Mutta suosikkejani olivat eläimet.

Niitä oli kaikkialla.

Katsoimme niiden syövän, juovan lammesta. Ajattelin kuulevani niiden puhuvan.

Ja syntymäpäivänäni...

Viimeisenä vuotena, kun olin täällä, -

hän vei minut erilaiselle kävelylle.

Näimme urospeuran metsäaukiolla. Se oli kaunis.

Majesteettinen.

Itkin, kun hän antoi minulle jousen. Sanoin, etten pystyisi siihen.

Niinpä hän ampui minun sijastani.

Kun peura kaatui, minä jähmetyin.

Hän raahasi minut ruumiin luo ja opetti hyvin yksityiskohtaisesti, -

miten se teurastetaan.

Hän veti ulos sisäelimet ja opetti niiden jokaisen nimen.

-Sitten hän leikkasi sen silmät irti ja söi toisen niistä

Hän sanoi, että se tuo onnea

Sitten hän pakotti toisen silmän suuhuni.

Ja minä...

Yritin pureskella, mutta se oli veren peitossa, ja syljin sen ulos.

Se oli kidutusta. Olin niin peloissani ja ymmälläni.

Isä oli tosi vihainen kuullessaan sen.

Isoisä sanoi, että meidän täytyi pitää yllä sukutraditioita.

Silloin aloin piirtää hirviöitä.

Ja silloin isä tajusi, että me tarvitsimme muutoksen.

Niinpä me lähdimme.

Ikävää. Se on todella kauhistuttava tarina.

Minä rakastan sinua.

Minäkin rakastan sinua.

Ole huoleti. Me selvitämme sen. Vaikka meidän pitäisi muuttaa tänne.

Etkö voi nähdä meidän elävän maalaismaisesti, -