The Sand Pebbles

Olen Robert Wise. Tervetuloa Tykkivene Jangtse-joella -elokuvan pariin.

60-luku oli "road show" -kautta.

Tein West Side Storyn, Sound ofMusicin ja tämän. Myös elokuvan Star!

Kaikki niin sanottuja "road show" -elokuvia, eli keskivertoelokuvia pidempiä,

ja niissä oli alkusoitto, kute teatterissa.

Se oli aivan erilaista elokuvantekoaikaa Hollywoodissa.

Sitten tällaisia pitkiä elokuvia ei enää tehty 60-luvun lopulla.

Mutta sitä ennen meillä oli alkusoitot ja väliaikamusiikki.

Jerry Goldsmith teki minulle hienon scoren.

Hän on hieno säveltäjä. Score-musiikki on hieno.

Myöhemmin hän teki hienon scoren Star trek - avaruusmatkaan.

Jerry on hyvä säveltäjä, hän teki minulle hienon scoren tähän elokuvaan.

Joku lähetti minulle tämän kirjan. Se oli 20th Century Fox.

Pidin kirjasta, se oli erinomainen kirja, josta tulisi hieno elokuva.

Sen aihe oli kiinnostava, Jangtse-joki 20-luvulla.

Richard McKenna, kirjan kirjoittaja, oli ollut merimiehenä Jangtsella 30-luvulla,

mutta hän kirjoitti 20-luvusta, koska se oli kiinnostavampaa aikaa siellä.

Mutta hän tunsi aiheensa. Tapasin McKennan kerran New Yorkissa.

Olin taas New Yorkissa. Hän asui Pohjois- tai Etelä-Carolinassa, en tiedä kummassa.

Hän tuli tapaamaan minua

ja puhumaan kirjasta ja kokemuksistaan.

Hän oli hyvin isokokoinen mies, mutta oikein mukava ja herttainen.

En saanut tilaisuutta saada hänen reaktiotaan elokuvasta,

sillä hän kuoli ennen kuin sain elokuvan valmiiksi.

Olisin tietenkin näyttänyt sen hänelle heti, jos hän olisi elänyt,

mutta hänen leskensä elää yhä, ja lähetin hänet katsomaan elokuvaa.

Hän piti siitä kovasti, ja hänen mielestään olimme kohdelleet kirjaa hyvin.

Tässä on tykkivene etualalla ja iso dzonkki.

Joen purjelaivoja sanottiin dzonkeiksi.

Minulle lähetettiin se kirja, 20th Century Fox kai lähetti sen.

Kävi selväksi, että valmistelut kestäisivät kauan,

sillä emme voineet mennä Kiinaan silloin.

Meidän piti katsoa, voisimmeko kuvata sen Taiwanissa.

Sitten kävi ilmi, että kestäisi jonkin aikaa

järjestää asiat Taiwanin hallituksen kanssa ja kuvata siellä.

Sanoin studiolle, etten halunnut haaskata liikaa aikaa

odotellessamme kuvauslupaa Taiwanista.

Halusin tehdä jotain muuta siinä välissä,

ja silloin he lähettivät minulle Sound ofMusicin kässärin.

Onneksi lähettivät.

Niin minä tein Sound ofMusicin 20th:ille, ja oli oikein hauskaa

tehdä töitä niiden näyttelijöiden ja etenkin Julie Andrewsin kanssa.

Kun Sound ofMusic oli valmisja esikatselut pidetty ja elokuva julkaistu,

yritin taas saada Tykkivene Jangtse-joella -elokuvaa liikkeelle. Se onnistui.

Pidän tarinasta hyvin paljon.

Pidän siitä, mitä se sanoi nykypäivän maailmasta

ja että pitää tulla toimeen toisten kanssa.

Tämä kuvattiin Taiwanissa, Keelung-nimisessä satamassa Taipein lähellä.

Emme voineet mennä Shanghaihin.

Siksi hankimme tämän kaiken tänne,

kulit vetämään kärryjä ja sampaanit, veneet.

Tämä kohtaus on esittelyni elokuvaan

siinä mielessä, että Richard Attenborough ja minä...

Sanoimme häntä Dickieksi. Nyt hän on lordi Attenborough.

Se on vieläkin vaikea tajuta. Sanon häntä yhä Dickieksi.

Saavuimme yhdessä kuvauspaikalle.

Tulimme pari päivää myöhemmin kuin muut näyttelijät.

Asetuimme erään rakennuksen huipulle katsomaan tätä otosta -

Steve McQueenin, Candice Bergenin ja Larry Gatesin saapumista Shanghaihin.

Se oli mahtavaa. Boris Leven oli luonut valtavan alueen vuoden 1925 Shanghaita.

Se oli aivan uskomatonta.

Katsoin Dickieä ja sanoin: "Dickie, me pääsemme elokuvaan."

Katselin tuota kaikkea

ja sanoin: "On aivan uskomatonta, että seison tässä

ja olen pian Robert Wisen elokuvassa."

Taisin lähteä lokakuussa 1965.

Suurin osa niin sanotuista merimiehistä, näyttelijöistä

ja kuvausryhmästä oli jo paikalla.

Kuten myös Richard Crenna, Richard Attenborough, Steve McQueen tietenkin.

Candice Bergenkin taisi jo olla siellä.

Tämä huoraa esittävä tyttö oli yksi elokuvan maskeeraajista.

Nyt hänellä on ravintola New Yorkissa. Central Park Westissä.

Tom Middleton oli rakastunut tuohon naiseen.

Hän oli varmaan 18 tai 19.

Tämä on höyrylaiva.

Jännä juttu, lähetimme kirjan ensiksi Paul Newmanille.

Paul piti siitä, mutta hänestä se ei sopinut hänelle eikä hän halunnut tehdä sitä.

Kun aloimme puhua sen tekemisestä, nostin esiin McQueenin nimen,

mutta heidän mielestään hän ei ollut tarpeeksi iso nimi kantamaan tätä.

Ja aika kului. Tein Sound ofMusicin odotellessani tätä elokuvaa,

ja Steve McQueen oli tehnyt pari elokuvaa.

Muun muassa Suuren pakoretken. En tiedä niitä muita.

Joten hänen nimensä nousi listan kärkeen.

Kun palasin aloittamaan elokuvaa uudelleen, hän oli ykkösvalinta,

koska hänestä oli tullut niin paljon suositumpi

niinä parina vuotena ennen kuin pääsin aloittamaan tätä.

Candice oli kiinnostava, koska Candice oli silloin aloitteleva näyttelijä.

Hän ei kai ollut mitenkään päättänyt tulla näyttelijäksi.

En usko, että Candice halusi olla näyttelijä.

Valokuvaajan ammatti kiinnosti häntä enemmän.

Hän oli todella hyvä siinä.

Tässä vieraassa maassa, pelkkien miesten seurassa

ainoana naisena, ja hyvin nuorena naisena,

hän tunsi varmasti olonsa epämukavaksi alussa.

Mutta meistä tuli pian yhtä perhettä.

En muista, miten se tapahtui, mutta joku suositteli häntä.

Hän oli tehnyt New Yorkissa yhden elokuvan, Ryhmän, ison naisjoukon kanssa.

Hän oli noin 19, ja minä taisin tuoda hänet Los Angelesiin koekuvauksiin.

Hän oli todella kaunis ja pärjäsi hyvin.

Steven kanssa oli hyvä tehdä töitä, sillä hän sanoi minulle usein kesken kohtauksen:

"Voin varmasti esittää tämän reaktiolla tai katseella mieluummin kuin vuorosanoilla."

Hän oli hyvä siinä, ja usein se toimi,

mutta joskus vuorosana oli otettava takaisin.

Mutta hän oli hieno sillä lailla.

Steve sanoi Candicea "Candy Bariksi".

"Candy Bar."

"Candy Bar, miten hurisee?"

Olin 19 Tykkivene Jangtse-joella -leffassa.

Olin tehnyt yhden elokuvan, Ryhmän, jonka Sidney Lumet ohjasi.

Sound ofMusic ilmestyi siihen aikaan, ja se oli tietenkin valtava menestys.

Sitten minua pyydettiin koekuvauksiin Bob Wisen Tykkivene Jangtse-joella -elokuvaan.

Tein sen Steve McQueenin kanssa ja sain osan.

En erityisemmin halunnut näyttelijäksi, mutta minulle tarjottiin töitä. Olin onnekas.

Tulin Taipeihin

valmiina töihin, ja minun piti lainata Bob Wiselta hammasharjaa,

sillä saavuin ilman matkatavaroita - ne olivat hukkuneet.

Taipei oli silloin hyvin erilainen.

Vuonna 1965 tai -66 tai niillä main.

Taipeissa ei ollut juuri viemäristöjä, eikä senkään vertaa sen ympäristössä,

joten kaupungin läpi virtasi puhdistamatonta jätevettä.

Me, pääosien esittäjät, saimme asua Grand Hotelissa.

Steve McQueenillä oli talo ja hanhi,

joka vuokrattiin kai syömään puutarhaan tulleet käärmeet,

sillä Steve oli siellä perheensä kanssa.

Me olimme Grand Hotelissa - Dickie Attenborough,

ja Richard Crenna perheineen.

Englanti oli siihen aikaan niin outo kieli Taipeissa,

että kun tilasin eräänä aamuna kaurapuuroa,

huonepalvelu toi minulle vesimelonin.

Ajattelin, että voi pojat. Se oli todella mielenkiintoinen kokemus.

En tiedä, oppiko kukaan tuntemaan Steveä kovin hyvin. Minä en ainakaan.

Hän oli ymmärtäväinen, koska olin 19

ja minulla oli kamalan tylsää ja tulin mökkihöperöksi hotellissa.

Hän oli siellä perheensä kanssa ja otti minut mukaan perheensä aktiviteetteihin.

Steve kärsi selvästi henkisesti. Hänen sisällään kuohui.

Hänellä oli ollut hyvin vaikea ja tuskallinen lapsuus.

Tavallaan hän oli tyypillinen esimerkki sellaisesta lapsuudesta.

Hän varttui poikakodissa,

ja uskon, että Steve kantoi harteillaan tuskaa,

vihamielisyyttä, kaunaa...

Hän ei luottanut kehenkään ja oli tavallaan suuttunut. Hän todella kihisi,

ja se teki hänestä niin mutkikkaan, kiinnostavan ja vetoavan valkokankaalla.

Hän oli hyvin vakuuttava Jake Holmanin roolissa,

sillä näki, miten hän koki tarinan konfliktin,

joka raastoi häntä.

Hän välitti sen hyvin voimakkaasti minun mielestäni.

Ja hän oli hyvin arvaamaton.

Hänen elokuvakarismansa johtui osaksi siitä.

Hänessä oli valtava uhan ja arvaamattomuuden tuntu.

Hänen oli melkein kuin eläin.

Hän oli hyvin sulkeutunut, eikä hänestä tiennyt... Hän muuttui yhtäkkiä.

Hän saattoi olla todella rakastettava ja viehättävä ja muuttua ykskaks.

Hän oli niin epäluuloinen kamalan lapsuutensa takia.

Hän ei luottanut oikeastaan kehenkään ja testasi ihmisiä koko ajan sen takia.

Hänen roolisuorituksensa tässä elokuvassa oli upea.

Tämä oli Keelungissa, samassa paikassa, jossa kuvasimme Shanghain.

Se on pikku satama Taiwanin koillisrannikolla.

Kun katsoo tuonne alas ja näkee, että kuvassa on vain statisteja, rekvisiittaa...

Boris Leven, päälavastaja, teki tuon kaiken.

On siis aivan uskomatonta,

kun katsoo koko kuvaa ja näkee taustan laajuuden.

Hän tahtoi katsoa taaksepäin. Hänestä hänen elämässään

ei ollut sijaa tälle naiselle.

Hän halusi, muttei pystynyt siihen.

Katsokaa, miten Steve näyttelee tavaroidensa kanssa, miten hän kantaa niitä.

Tästä näkee, että tuo kaveri on kantanut noita satoja kertoja,

sadoille laivoille, satojen maailman satamien läpi.

Tuo rekvisiitta on hahmo siinä missä Steve itsekin.

Siinä on Collins ensimmäistä kertaa.

Barney Phillips.

Ja Dickie.

Miten upea hahmon esittely tämä olikaan.

Kehittely. Tällä tavoin me teimme tähtiä ennen vanhaan.

Sitä istui vaikka ravintolassa, ja yhtäkkiä koko ravintola hiljeni.

Ihmiset laskivat veitset ja haarukat, ja kaikkien katseet kääntyivät ovelle päin.

Ja Clark Gable käveli sisään. Niin ei tehdä enää.

Tämä on oikea elokuvatähden sisääntulo.

Jos huomaatte, miten Steven kävelee laskusiltaa alas

ja laskusiltaa ylös ja laiturin poikki.

Kaikki pysähtyivät katsomaan Steve McQueeniä.

Ja Bob Wise sanoi: "Hyvät naiset ja herrat, tässä on elokuvan tähti."

Samalla hän esitteli San Pablonkin.

Siinä on hieno otos Stevestä, kun hän näkee laivan.

Nyt te tiedätte, että tämä on tarina hienosta laivasta ja näyttelijästä.

Ja tiedätte, että tarina kerrotaan teille jotenkin.

Katsokaa, miten hän kävelee konehuoneen läpi

ja tutustuu koneeseensa.

Steve tekee koneesta osan tarinaa,

mikä siitä tietysti tuleekin elokuvassa.

Siinä on mies, joka katsoo Hope-timanttia.

Tämä on hänen elämänsä.

Katsokaa tuota. Katsokaa ihmetystä hänen silmissään, ja haastetta.

Katsokaa, miten hän liikuttaa käsiään. Hän ei malta odottaa työskentelyä tämän parissa.

Löysimme tällaisen vanhan koneen jostain, ja se oli kamalassa kunnossa.

Toimme sen 20th Century Foxin ulkostudioon.

Eräs erikoistehosteosaston mies, joka tunsi höyrykoneet,

sai sen toiminaan ja korjatuksi.

Eli tuo on lavasteessa, mutta kone on oikea.

Tämä on suurenmoista, katsella tällaista elokuvantekoa.

Katsokaa, miten kauan tähän on mennyt,