Leanne Morgan: Unspeakable Things

Hyvät naiset ja herrat, äitini, Leanne Morgan!

Kiitos, Wilmington, Pohjois-Carolina.

Kiitos paljon.

Kiitos, että katsoitte ensimmäisen Netflix-erikoisjakson.

Kiitoksia.

Se muutti elämäni.

Olen nähnyt sen vain kerran.

Jos katson itseäni, haluan vain oksentaa.

Ja...

Minua hävettää kertoa, että kun katsoin sen,

minun olisi pitänyt ajatella: "Olisinpa ollut parempi."

Tai: "Olisinpa sanonut niin tai tehnyt niin."

Ei. Ajattelin vain kaiken aikaa:

"Milloin rintani...

Milloin rinnoistani tuli noin lihavat?"

Enkä tarkoita söpöllä tavalla lihavaa, te Pohjois-Carolinan pojat.

Tarkoitan isoja äidin rintoja.

Minusta tuntui, että ne olivat menossa eri suuntiin.

Olin muuten elokuvassa Reese Witherspoonin ja Will Ferrellin kanssa.

Se oli hullua. Se oli täysi yllätys. Kerron, kuka sen aiheutti.

Se pieni ja ihana Reese Witherspoon.

Hän teki minusta isosiskonsa, Gwynethin.

Voin kertoa, että Reese Witherspoon on tämän lasin kokoinen.

Hän seisoi vierelläni siinä elokuvassa ja hänen pieni päänsä osui tähän.

Kun näin sen elokuvan, ajattelin, että hänen päänsä on rintani kokoinen.

Kuvasimme sen kahdessa kuukaudessa, ja se oli hauskaa.

Ihan kuin olisin ollut kesäleirillä. Mutta pelkäsin kuollakseni.

Ennen kuin menin sinne, luulin saavani vyöruusun.

Säikähdin kuollakseni.

Ajattelin, että laihdun varmasti,

koska pelkään kuollakseni -

ja ripuloin varmasti joka päivä.

Sitten ajattelin, että kaikki Hollywoodissa ovat pieniä.

Kaikki ovat pikkiriikkisiä ja heikkoja.

Miehillä on isot päät ja pienet jalat.

En tiedä, oletteko huomanneet.

Miettikää nyt Tom Cruisea. Iso pää ja pienet jalat.

Ajattelin, että heitä ei varmaan ruokita, kun he tekevät elokuvaa.

Se tekee minulle hyvää. Voin olla ilman ruokaa kaksi kuukautta.

Niin ei tapahdu. Siellä on pitopalvelu.

He kokkaavat koko päivän elokuvan kuvauksien aikana.

Ja koska liitto määrää niin, he tarjoavat lämpimän aterian -

kolmen tunnin välein.

Reese ei syönyt sitä.

Mutta minä söin.

Kerron elokuvan tekemisestä.

Siellä istutaan pitkään ilman mitään tekemistä,

kunnes oma vuoro koittaa. Se on tylsää.

Ja sitten joku huutaa: "Empanadoja!"

Lähdin heti juoksemaan niin kovaa kuin pystyin.

Minulla oli samat kengät koko ajan.

Niissä oli kiilakorot ja nilkkahihnat.

Kahden kuukauden jälkeen -

puvustajien piti pistää uusi reikä niihin hihnoihin.

Koska kehooni oli kertynyt nestettä.

Katsokaa nyt näitä ihania Wilmingtonin miehiä.

He ovat niin söpöjä.

Voisitte olla katsomassa pesäpalloa.

Mutta joudutte kuulemaan lihavista rinnoistani ja paisuneista jaloistani.

Jos aikaa jää, kerron refluksitaudistani.

Enpä tiedä, pojat.

Rakastuin kaikkiin sen elokuvan kuvauksissa.

Jututin paljon maskeeraajia, jotka olivat kaikki paikallisia.

Aina kun menin heidän luokseen, he sanoivat:

"Leanne, anna meidän viedä sinut -

erääseen historialliseen paikkaan Atlantassa.

Kaikkien on käytävä siellä ainakin kerran.

Anna meidän viedä sinut sinne."

Totta kai sanoin: "Selvä. Rakastan historiaa."

He halusivat viedä minut -

strippiklubille nimeltä Clermont Lounge. Oletteko kuulleet siitä?

Kerrotaan näille muille viattomille ja ihanille ihmisille,

mikä turmion paikka se on.

Clermont Lounge on Clermont-hotellissa.

Se on kai historiallinen hotelli, joka maalattiin vaaleanpunaiseksi.

Siellä asuminen on kallista.

Siellä on kattobaari, jossa nuoret ottavat kuvia Instagramiin.

Hotellissa on ravintola, baari ja kahvila.

Kellarissa taas...

Siellä pimeässä kolkassa on Clermont Lounge.

Se on strippiklubi.

Kun kuulin siitä, sanoin: "Pahoittelut, olen uskovainen."

Sanoin, etten voi mennä sinne. He sanoivat, ettei se ole paha paikka.

"Se ei ole sitä, mitä luulet."

Kokemukseni strippiklubeista perustuu -

erääseen klubiin Tennesseen Knoxvillessä, jonka nimi oli The Catch.

Lapseni luulivat sitä meksikolaiseksi ravintolaksi.

Olen nähnyt myös elokuvia.

Olen nähnyt elokuvia, joissa on strippareita,

valoja ja tankoja ja kaikkea sellaista.

Se ei ollut mitään sellaista.

Se muistutti enemmänkin Ripleyn usko tai älä! -museota.

En tiennyt sitä, ja he painostivat minua.

Olin peloissani. Kysyin keskimmäiseltä lapseltani:

"Luuletko, että tunnen siellä Saatanan läsnäolon?"

Hän vastasi: "Kyllä vain, tytsi."

Kysyin nuorimmalta lapseltani, jota synti kiehtoo:

"Luuletko, että tunnen Saatanan?" Hän vastasi: "Ei, en usko."

He tietävät, että olen herkkä.

Olen tuntenut Saatanan läsnäolon Bourbon Streetillä New Orleansissa.

Hän asuu siellä kokopäiväisesti.

Las Vegasissakin kahdesti.

He siis painostivat minua menemään sinne,

joten laskeuduimme pimeitä portaita siihen kuoppaan.

Isot miehet seisovat alhaalla ja sanoivat: "Täällä käy vain käteinen.

Jos käytät puhelintasi, me hakkaamme sinut kuoliaaksi."

He eivät sanoneet ihan niin, mutta siltä se tuntui.

Maskeeraajat sanoivat vain: "Saat uutta materiaalia."

Se tarkoittaa aina, että pian tapahtuu jotain traumaattista.

Menimme sen hotellin kellariin, joka oli tosiaankin kellari.

Siellä ei ollut valoja tai tankoja.

Siellä on pieni lava, jonka ympärillä oli baari. Siellä oli matala katto.

Kaikkien yli 150-senttisten naisten -

pitää tanssia näin.

Menimme sinne...

Matkin nyt niitä maskeeraajia.

Puristin kuulemma käsilaukkuani ja näytin tältä.

Siellä ollessani tajusin,

että jotkut ihmiset pitävät sellaisesta.

Ensinnäkin, herttaiset homot.

Herttaiset ja suloiset homot.

Enkä tiedä, johtuuko se siitä, että... Hei.

He pitävät ehkä vain ihmisten kannustamisesta.

Tiedättekö? Taidatte tietää.

Ja sitten on ne naisryhmät, jotka käyvät siellä...

Kuulosti ihan raamattupiiriltä. Ei sellaista.

Siellä on tyttöjä cowboyhatuissa ja puuhkat kaulalla.

Polttariporukkaa ja synttärisankareita.

Sellaisia tyttöjä.

Siellä on myös sarjamurhaajia.

He käyvät siellä mielellään.

Näin siellä yhden sarjamurhaajan.

Ensimmäinen nainen, joka esiintyi, oli vähintään 70-vuotias.

Ennen kuin kerron niistä naisista,

en halua, että sanotte minun pilkkaavan naisia, jotka ansaitsevat vain elantonsa.

Kukaan ei tienaa siellä rahaa. Ei kukaan.

Tässä ei ole kyse rahasta.

Mikä parasta, kaikki saavat osallistua.

Mutta joka tapauksessa, sillä naisella oli tällaiset kengät.

Hänen jalkansa olivat näin pitkät, ja ne heiluivat niissä kengissä.

Kun muut astuivat lavalle, ajattelin:

"Kenenkään kengät eivät sovi."

Kaikki liukuivat ympäriinsä ja pyörivät kengissään.

Ajattelin, että takana on varmaan iso kenkäkasa ja heidän käsketään -

laittaa vain nopeasti jotkut kengät jalkaan.

Sillä naisella oli farkkushortsit ja toppi,

jotka päällä hän tanssi.

Sellaisia vaatteita näkee vain lauantaiaamuisin Halpahallin kassalla.

Siltä ne näyttivät.

Näytti siltä, että joku oli vain hakemassa vähän limsaa -

ja pari tölkkiä nötköttiä.

Toinen esiintyjä oli nuori tyttö. Hän taisi olla noin 30-vuotias.

Hänellä oli vaaleat, kiharat hiukset ja mustat silmälasit.

Hän oli innokas. Hän astui lavalle ja teki näin.

Mietin, ketä hän muistutti.

Aivan. Taikabussi-sarjan Rouva Frizzleä.

Se on tv-sarja. Lapseni pitivät siitä.

Ja se tyttö tanssi isänmaallisella teemalla -

Amerikan lipun värisissä rintaliiveissä ja pikkuhousuissa.

Ne näyttivät vähän likasilta.

Äitinä mietin hänen tanssiessaan vain:

"Kunpa voisin ottaa nuo rintaliivit ja pikkuhousut

ja liottaa ne saippuavedessä."

Pesuaine pystyy mihin vain. Rakastan sitä.

Ajattelin, että jos vain saisin Tupperware-kulhon,

laittaisin siihen saippuaa -

ja liottaisin niitä rintaliivejä ja pikkuhousuja yön yli.

Tiedän.

Voi teitä.

Kiitoksia.

Tykkään vain pestä pyykkiä.

Sinä iltana ajattelin kuitenkin vain kahta asiaa.

Ensin ajattelin: "Jos etsin joskus töitä, niin..."

Jos joutuisin joskus töihin sinne, olisin varmasti suosittu siellä.

Aivan varmasti.

Kiitos.

Minun pitäisi varmasti tanssia kumarassa.

Seuraavaksi ajattelin, että Saatana ei ollut siellä.

Saatana ei ollut siellä. Hän ei tainnut keritä paikalle.

Ensimmäisen Netflix-erikoisjakson jälkeen -

työryhmämme mietti: "Missä voimme käyttää tätä uutta materiaalia?"

Minut lähetettiin Aurinkoiseen Etelä-Kaliforniaan.

Pääsin pakoon Tennesseen talvea.

Selvä homma.

Tämä oli tammikuussa 2023.

Tiedän, ettette muista, että kalifornialaiset -

ovat saaneet kestää huonoa säätä, mutta tämä oli aivan uskomaton sade.

Sellaista sadetta ei ollut nähty vuosikymmeniin.

Se oli kuulemma raamatullinen sade.

Matkatoimistosta soitettiin ja sanottiin:

"Raamatullinen myrsky iskee pian Etelä-Kaliforniaan. Et selviä siitä."

Hän lähetti artikkelin, jossa mainittiin sana "arkki".

Ja olin ihan...

Mutta minä ja lapseni lähdimme sinne.

Laskeuduimme, ja kaikki oli hyvin. Ei satanut edes paljoa.

He eivät vain ole tottuneet sellaiseen.

Ehkä heillä ei ole viemärijärjestelmiä.

Kaikki vain juoksentelivat kaduilla rintaliivit vaatteidensa päällä.

Selvisimme siitä. Tyttäreni lähti mukaani.

Hän on oma maskeeraajani.