Coco

Ihan kuin minut olisi kirottu.

Jonkin sellaisen vuoksi, mikä tapahtui ennen syntymääni.

Kauan sitten oli yksi perhe.

Papá oli muusikko.

Koko perhe lauloi, tanssi ja oli onnellinen.

Mutta hänellä oli unelma. Hän halusi soittaa koko maailmalle.

Yhtenä päivänä hän lähti kitaransa kanssa eikä palannut.

Ja mamá...

Hän eijäänyt itkemään häipyneen muusikon perään.

Hän poisti elämästään musiikin ja keksi keinon -

elättää tyttärensä.

Hän kääri hihansa ja opetteli tekemään kenkiä.

Hän olisi voinut tehdä karkkeja, raketteja tai kimaltavia asuja -

painijoille, mutta hän valitsi kengät.

Sitten hän opetti taidon tyttärelleen.

Ja myöhemmin vävypojalleen.

Sitten oli lastenlasten vuoro.

Suvun kasvaessa kasvoi myös liikeyritys.

Musiikki oli rikkonut hänen perheensä,

mutta kengät sitoivat suvun yhteen.

Se nainen oli isoiso- isoäitini, mamá lmelda.

Hän kuoli ennen minun syntymääni.

Mutta meillä kerrotaan se tarina joka vuosi Día de los Muertosina,

kuolleiden päivänä.

Ja hänen pikkutyttönsä on isomummini, mamá Coco!

Hola, mamá Coco.

Mitä pikku Julio?

Olen oikeastaan Miguel.

Mamá Cocon muisti reistailee,

mutta juttelen hänelle usein. Kerron hänelle melkein kaiken.

Ennen juoksin näin. Mutta nyt näin, paljon nopeammin.

Ja voittaja on Kamppailija-Coco!

Minulla on tässä hymykuoppa, mutta täällä ei.

Hymykuoppa, ei hymykuoppaa.

Miguel, syö ruokasi.

Abuelita eli isoäiti on mamá Cocon tytär.

Olet laiha kuin riuku, mijo . Ota lisää.

No, gracias.

Kysyin, otatko lisää tamaleja.

Sí?

Sitähän minäkin!

Abuelita hoitaa taloutta ihan kuin mamá lmelda aikoinaan.

Ei musiikkia!

Ei musiikkia!

- Y aunque la vida - Ei musiikkia!

Olemme kai Meksikon ainoa perhe, jossa vihataan musiikkia.

Eikä se haittaa muita kuin minua.

- Tule kotiin lounaalle, mijo. - Olet rakas, mamá.

Minä olen erilainen kuin muu perheeni.

- Hola, Miguel! - Hola!

- Muchas gracias. - De nada , Miguel.

Hei, Dante!

Istu. Maahan. Kieri. Ravista.

Tassu!

Hyvä poika, Dante.

Tiedän, etten saisi pitää musiikista.

Mutta syy ei ole minun. Se on hänen!

Ernesto de la Cruz. Kaikkien aikojen suurin muusikko.

Juuri tällä plazalla Ernesto de la Cruz esiintyi ensi kertaa,

ja hänestä tuli Meksikon historian rakastetuin laulaja.

Kun hän aloitti, hän olijoku tuntematon Santa Ceciliasta, kuten minä.

Mutta kun hän esiintyi, kaikki rakastuivat häneen.

Hän esiintyi elokuvissa.

Hänellä oli makein kitara! Hän osasi lentää!

Ja hän teki parhaat laulut.

Mutta ehdoton suosikkini on...

Mua muistathan

Vaikka tiemme erkanee

Mua muistathan

Jo kuivaa kyyneleet Mä vaikken ole vierelläs

Sä sydämeenijäät Ja laulun siivin luokses tuun

Vaikket mua nää Mua muistathan

Joudun jälleen lähtemään

Mua muistathan

Kun iltaan sointu viriää

Sulle laulut kauneimmat Mä aina omistan

Kunnes syliin sut taas saan

Hän eli elämää, josta voi vain uneksia.

Vuoteen 1942.

Silloin hän jäi ison kirkonkellon alle.

Haluan olla kuten hän.

Kun joskus katson de la Cruzia, tunnen yhteyden häneen.

Ehkä minäkin voisin joskus esiintyä kuten hän.

Ellei perhe vastustaisi.

- Ai-ai-ai, muchacho. - Mitä?

Pyysin kiillotuksen, en elämäntarinaa.

Aivan. Anteeksi.

En voi puhua asiasta kotona.

Sinuna marssisin perheesi eteen ja sanoisin:

"Hei, olen muusikko. Ottakaa tai jättäkää."

- En voisi ikinä sanoa noin. - Olethan sinä muusikko?

En tiedä. Soitan omaksi huvikseni.

Tuliko de la Cruzista maailman paras taitonsa piilottamalla?

Ei. Hän käveli plazalle ja antoi kitaran soida.

Mira, mira, he laittavat paikkaa kuntoon iltaa varten.

Kuolleiden päivän kykykilpailu.

KUOLLEIDEN PÄIVÄN KYKYKILPAILU PLAZA SANTA CECILIA

Haluatko laulaa kuten sankarisi? Ilmoittaudu kilpailuun!

Enkä. Perheeni suuttuisi.

Jos sinua noin pelottaa, niin tee sitten kenkiä.

Mitä de la Cruz aina sanoi?

Tartu hetkeen?

Näytä, mitä osaat, muchacho.

Olen ensimmäinen yleisösi.

Miguel!

- Abuelita! - Mitä sinä täällä teet?

Jätä poika rauhaan.

Doña, älkää. Hän kiillotti kenkiäni.

Minä kyllä tunnen temppusi. Mitä hän sinulle sanoi?

Hän vain näytti kitaraansa.

Häpeäisit.

Lapsenlapseni on herttainen angelito querido cielito.

Ei hän halua mukaan kuvioihisi. Pysy loitolla pojasta.

Ay, pobrecito. Estás bien, mijo.

Ei sinun pitänyt tulla tänne.

Lähdetään kotiin. Nyt.

Montako kertaa sinulle on sanottu? Plaza on täynnä mariacheja.

Kyllä, tío Berto.

- Ei, ei, ei. - Mene pois. Hus!

Sehän on Dante.

Älä nimeä kulkukoiraa. Tai se seuraa aina. Hakekaa kenkäni.

Löysin poikasi soittolavan luota.

Ay, Miguel!

Tiedät, että abuelita vihaa sitä paikkaa.

- Minä vain kiillotin kenkiä. - Muusikon kenkiä!

Mutta plazalla on paljon asiakkaita.

Jos abuelita kieltää, niin plazalle ei mennä.

- Mutta entä illalla? - Mitä illasta?

Siellä on kykykilpailu, ja ajattelin...

- Ilmoittautua? - Ehkä.

Kykykilpailussa tarvitaan kykyjä.

Mitä ajattelit esittää? Kengänkiillotustako?

Nyt on kuolleiden päivä.

Kukaan ei lähde minnekään. Ilta kuuluu perheelle.

Alttarin luo . Vámonos.

Älä mulkoile siinä.

Kuolleiden päivä on vuoden ainoa yö, jolloin esi-isät tulevat vieraisille.

Kun kuvat pannaan alttarille, henget pääsevät tulemaan.

Tämä on hyvin tärkeää.

Jos kuvaa ei ole, ei voi tulla.

Heille on tehty ruokaa ja tuotu sitä, mistä he pitivät, mijo.

Näemme vaivaa, jotta saamme suvun koolle.

Et saa livahtaa omille teillesi. Minne matka?

Luulin, että tämä oli tässä.

Ay, Dios mio. Perheenjäsenen kuluu olla läsnä.

- En halua, että sinusta tulee kuin... - Kuin mamá Cocon papá?

Älä sano ääneen sitä nimeä. Hänet on paras unohtaa.

Mutta sinähän se...

Minä vain...

Mutta minä...

Papá? Tuliko papá jo?

Rauhoitu, mamá.

Tuleeko papá jo kotiin?

Ei. Kaikki on hyvin. Olen tässä.

Kuka sinä olet?

Lepää, mamá.

Olen ankara sinulle, koska välitän. Miguel? Miguel?

Mitä tuon pojan kanssa tehdään?

Aivan. Juuri sitä hän tarvitseekin.

Sinä. Tule tänne. Tänne, Dante. Äkkiä!

Joudun vielä pulaan vuoksesi. Joku saattaa kuulla.

Kunpa joku haluaisi kuulla soittoani.

Joku muu kuin sinä. Hyi. Hyvä on.

Perfecto!

MUA MUISTATHAN

Minun täytyy laulaa! Minun täytyy soittaa!

Musiikki ei vain ole minussa, vaan se on kaikki.

Kun elo masentaa, tartun kitaraan.

Muut totelkoot sääntöjä, minä kuuntelen sydäntäni.

Tiedätkö sen tunteen kuin jossain soisi laulu?

Ja se soisi vain sinulle?

Tunne voimistuu

Ja se kietoo mut valtaan

Oi kuinka voi tahto näin Sielun pohjaa pakottaa

Usko vain, sisar.

Mutta padre, hän ei kuuntele minua.

Kyllä hän kuuntelee. Musiikkia.

Laulussa on, laulussa on Avain sydämen muutokseen

Älkää aliarvioiko musiikin voimaa.

Mutta isäni ei ikinä anna lupaa.

Minä en enää lupia kysele.

Kun näkee hetkensä, sitä ei saa päästää käsistään.

Siihen täytyy tarttua!

Herra de la Cruz, kuinka onnistuitte tarttumaan omaan hetkeenne?

Minä uskoin unelmaani. Kukaan ei ojentanut sitä minulle.

Minun itse täytyi tarttua siihen.

- Tarttua tiukastija tehdä siitä totta. - ...ja tehdä siitä totta.

Nyt ei enää piileskellä, Dante. Minun on tartuttava hetkeeni!

Soitan kykykilpailussa, tuli mitä tuli.

Kuolleiden päivä on alkanut!

Ei. Pitää tehdä selvä polku.

Terälehdet johtavat esi-isät kotiin. Henget eivät saa eksyä.

Opastetaan heidät nauttimaan alttarin herkuista ja lahjoista.

Mamá! Minne tämä pöytä tulee?

Sisäpihalle.

- Keittiön eteenkö? - Si. Toisen pöydän viereen.

- Mene sen alle! - Miguel?

Ei mitään! Mamá ja papá. Minä...

Abuelita sai tänään aivan suurenmoisen ajatuksen.

Päätimme, että pääset vihdoin suutarin oppiin.