As primeras 200 linias.
Suurin väärinkäsitys on se, että tanssimusiikki on uusi asia.
Että se ilmaantui tyhjästä.
Sitä ei nähdä osana pitkää tarinaa.
Olen aina halunnut jakaa rakkauden musiikkiin.
Löytää sen ja jakaa sen.
Jotkin biisit tekevät minut onnelliseksi, toiset herättävät ajatuksia -
ja jotkin biisit saavat unohtamaan kaiken.
Se tuo tunteen vapaudesta.
Sen vapauden voi kokea toisten kanssa -
musiikin kautta.
Tanssimusiikin ydin on aina ollut pako ja päästäminen irti.
Hukkuminen ääneen.
Suljen silmäni, laitan pääni kaiutinta vasten ja -
sulaudun.
LIPUT SALKOON
ULTRA ON MAAILMAN SUURIMPIA FESTIVAALEJA,
JA SIELLÄ ON 165 000 KÄVIJÄÄ
18-VUOTIAS MARTIN GARRIX ON ENSIMMÄISTÄ KERTAA PÄÄESIINTYJÄ
Paska!
Olen hyvin hermostunut.
Entä jos jokin menee pieleen?
IBIZA, ESPANJA
SPACE IBIZA ON MAAILMAN PALKITUIN YÖKERHO
54-VUOTIAS CARL COX ON OLLUT DJ SPACESSA VUODESTA 2001
2016 ON HÄNEN VIIMEINEN VUOTENSA
Olen tehnyt kaiken rakkaudesta musiikkiin.
Aina.
Tein puumajoja isäni kanssa.
Laitoimme sinne radion ja halvat autokaiuttimet.
ALANKOMAAT
Laajensimme sitä.
Ennen pitkää meillä oli yökerho puumajassa.
Aloin soittaa musiikkia ystävieni kanssa.
Teimme poppivehkeistä mukana kuljetettavat.
Puumajasta oli tullut DJ-koppi.
Teimme ison kyltin, jossa luki "DJ Marty".
Kaikki mahtui autoon, joten saatoin ajaa hänet...
MARTININ ISÄ
...paikkoihin, joissa hän halusi esiintyä.
ENGLANTI
Isäni toi musiikkia kotiin, kun olin 8-vuotias.
Hänen musiikkinsa innosti minua.
Carl soitti musiikkia taukoamatta.
Sanoimme hänelle jatkuvasti...
CARLIN SISAR
... "Hiljemmalle!"
Vein laitteeni kouluun, ja tunnin tauon aikana...
DJ / TUOTTAJA
...soitin oppilaille musiikkia.
1970 - 1980-luvuilla soitin -
hiphoppia, R&B: tä, funkkia ja soulia.
Emme saaneet palkkaa useimmista keikoista.
Isä ei uskonut, että minusta tulisi mitään.
Isäni ei pitänyt DJ: n hommia työnä.
Hän ei kannustanut Carlia.
Hänestä minun olisi pitänyt hankkia oikea työpaikka.
Koska tästä ei tulisi mitään.
Löysin elektronisen musiikin, kun Tiësto esiintyi olympialaisissa.
DJ / TUOTTAJA
Kuulin tv: stä jotain, mitä en ollut aiemmin kuunnellut.
En ollut saanut siihen yhteyttä.
Rakastin sitä.
Soitin paikallisissa bileissä kymmenelle ihmiselle.
Ensimmäinen oikea DJ-keikkani oli 16. tammikuuta 2010.
Siellä oli 250 ihmistä,
ja tavoitteeni oli saada yleisöä.
Aloin ymmärtää musiikkia nuorena.
Opiskelin sitä mahdollisimman paljon.
Mistä se kaikki tulee?
Miten pääsimme tänne?
Kun aloin tehdä töitä yökerhoissa,
yhdenlainen musiikki täytti huoneen.
Live-musiikki.
Työnantajillani oli idea...
YÖKERHOURANUURTAJA
...levyjä soittavasta DJ: stä.
Muut sanoivat, että siitä ei tule mitään, sillä ihmiset haluavat nähdä bändin.
Se oli tavallaan diskon alku.
NEW YORK DISKO
Kaikki tekevät täällä mitä tahtovat.
Disko on aikamme ilmiö.
The Paradise Garage.
Monet taitelijat kohtasivat toisensa...
UNDERGROUND-DJ / TUOTTAJA
...ja loivat New Yorkin skenen.
Syrjityt ihmiset -
kohtasivat kaltaisiaan -
ja ilmaisivat itseään tanssilla.
Siskoni salakuljetti minut Paradise Garageen, kun olin noin 14.
DJ / TUOTTAJA
Se oli ensimmäinen kerta yökerholla, ja olen samalla reissulla.
DJ / TUOTTAJA
Se oli kuin teatterilava DJ: lle.
Larry Levanilla soitti samaa levyä -
kahdella soittimella.
Hän remiksasi vauhdissa ja pidensi yleisön suosimia kohtia.
Hän tiesi saundista. Hän osasi valita oikean musiikin -
ja siitä lähti uusi juttu kaikille.
Se yökerho oli DJ: n taivas.
Vapaudelle ja ilmaisulle oli tilaa -
valtavirtakulttuurin ulkopuolella.
Yhtäkkiä jokainen -
Holiday Inn Amerikassa oli varustettu diskolla,
ja siitä tuli karikatyyri itsestään.
Siitä tuli lähes liian koomista.
MITEN TULET TISKIJUKAKSI
Disko kuoli rumasti.
Disko on syvältä!
COMISKEY PARK, CHICAGO 12. HEINÄKUUTA 1979
Disko on syvältä!
White Sox suostui pitämään diskotuhoillan stadionilla.
Chicagossa radiojuontaja...
KONEMUSIIKKI-TOIMITTAJA
...haastoi kaikki polttamaan diskolevynsä.
Ja kaikki tekivät niin.
Surullisimpia näkyjä pallokentällä.
Tämä lähtee käsistä.
USA luopui diskosta ja toipui pökerryksestään.
"Tämä on homoa ja mustaa musiikkia, me pidämme rock'n'rollista."
Se palasi maan alle.
Alkukantaiset tahdit palasivat uusissa muodoissa.
Kuin diskon uudelleensyntyminen.
Sitä ei kutsuttu diskoksi.
KISKOTTUNA HUOMISEEN
Kun house sai alkunsa,
kaikki meni uusiksi.
Chicagossa ylistettiin diskoa kymmenen vuoden takaa.
Kokeellisia sessioita rumpukoneilla ja syntetisaattoreilla.
DJ / TUOTTAJA
Kukaan ei ollut kuullut,
miltä seitsemän minuutin rumpuraita -
kuulostaisi tällaisella koneella.
Se liike alkoi Chip E: n biisistä "Time to Jack" 1986.
HOUSEN KUMMISETÄ CHIP E. "TIME TO JACK"
Se biisi muutti koko näkemykseni.
Se sai tanssilattian hiljaiseksi.
Ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä se oli. Miksi soitin sitä.
Siinä ei ole sielua, koska he eivät näe bändiä.
Minusta se oli kiinnostavaa, koska bändejä oli kaikkialla.
Näimme, mitä koneilla voi luoda.
Diskoa tekivät muusikot, sovittajat ja lauluntekijät.
t loivat housen.
Meillä ei ollut musiikillista koulutusta.
DETROIT TEKNO
Onneksi...
UNDERGROUND-DJ / TUOTTAJA
...törmäsin Detroitin skeneen varhain.
Olin varmaan 16 - 17-vuotias.
Pääkeskus oli yökerho nimeltä Music Institute.
Siellä oli isot kaiuttimet ja strobo.
Kaikki Detroitin tyypit soittivat loistavaa musiikkia.
DJ / TUOTTAJA
Jeff Mills soitti niin nopeaa musiikkia.
Hän soitti kaikki levyt, joita olin kuunnellut vuoden aikana.
Autoimme häntä lajittelemaan levyjä -
ja kirjoitimme niiden nimet muistiin.
Ensimmäisten levyjen kuuntelu -
oli kuin kuulisi tulevaisuuden. Oli aina jotain,
joka saapui asioiden tullessa liian mukaviksi.
Joku julkaisi uuden levyn.
DJ / TUOTTAJA
Saundi oli minimalistinen.
Se oli suora, hyökkäävä ja teollinen.
Detroit on autokaupunki.
Fordin tuotantolinja.
Sen kuulee Kevin Saundersonin, Derrick Mayn -
ja Juan Atkinsin varhaisilla levyillä.
Ne äänet, syntsat ja haikat -
kiskovat kohti huomista.
Sellaiset ihmiset pitävät teknologiasta, eivät pelkää sitä.
"Mihin tämä vie?"
Moni artisti oli luovimmillaan.
Se oli hienoa, sillä rajoja ei ollut -
varsinkaan Detroitin teknossa.
Paljon USA: ssa tehdystä musiikista -
jäi soittamatta USA: ssa.
Artistit ostivat levyjä.
Olivat ne Chicagosta tai Detroitista,
jokainen ostamani levy oli tuotu USA: sta.
Ostin ja soitin niitä Britanniassa.
ENGLANTI 1980-LUKU
Housen ja Detroitin saundin synty -
vaikutti syvästi siihen, mitä me DJ: t soitimme Britanniassa.
Ei ollut muodikasta olla DJ.
Oli mahdollista lyödä oma leimansa soittamalla musiikkia,
jota ei kuultu radiossa.
Trevor Fung oli suosittu DJ Britanniassa varttuessani.
Sain tavata hänet...
DJ / TUOTTAJA
...ja innostuin siitä, mitä hän esitteli minulle.
Brittiversio USA: n musiikista.
Minun ja Paul Oakenfoldin kaltaiset olimme innostuneempia muutoksesta -
kuin omalla kaistalla pysymisestä.
Meillä oli pakkomielle uuden musiikin löytämisestä.
IBIZA, ESPANJA
Trevor oli töissä Ibizalla koko kesän.
Menin sinne parin kaverin kanssa.
Kävimme yökerhossa nimeltä Amnesia.
Se into jatkui aamuun asti.
Juhliminen ja hauskanpito.
No comments yet. Be the first to leave one.